Alkua Taija Tuomisen artikkelista "Näkymätön kansa" Poppamies Keltainen Lintu tanssi muutaman askeleen aaveiden tanssia ja lauloi pyhää laulua vakuuttaen, etteivät sotilaiden luodit pystyisi tunkeutumaan heidän pyhien vaatteidensa lävitse. – Luodit eivät tule teitä kohti, hän lauloi siouxien kielellä. – Preeria on laaja, eivätkä luodit tule teitä kohti. Toisin kävi. Luodit tulivat kohti ja kulkivat lävitse satojen lakota-intiaanien Wounded Kneessä joulukuussa vuonna 1890. Nebraskan puolella elokuisten viljapeltojen keskellä kysyn motellia hoitavalta Bettyltä, mitä nähtävyyksiä lähellä on. Hän kehuu vuolaasti turkismuseota. Ei sanaakaan heti South Dakotan rajan toisella puolella olevasta Wounded Kneestä. Kun sanon meneväni sinne, hän toteaa, että älä sitten pysähdy Pine Ridgen reservaatissa, sillä intiaanit varastavat ja pummaavat, ja jos pysähdyt, älä jätä autoa tai kävele yksin. En viitsi sanoa, että olen menossa asumaan sinne. Betty kertoo kerran joutuneensa ajamaan...
Tähän blogiin postitetaan Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Blogiin postitetaan aina uusimman lehden arvostelut, mutta myös aiempien numeroiden tekstejä. Blogiin postitetaan myös lehden pidempiä artikkeleita, mutta ei kaikkia. Lehti ilmestyy vuodesta 2017 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Vuosikerta maksaa 12 euroa, joka on samalla Länkkäriseuran jäsenmaksu. Tilaat Ruudinsavun kätevimmin sähköpostilla: ruudinsavu@gmail.com tai juri.nummelin@gmail.com.