Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin. Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota. On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies ma

John Sturges, westernin moniottelija

Alkua Tapio Tuomisen artikkelista: John Sturges kolusi laveasti lännenelokuvan maita, sillä hän ohjasi sekä suoraviivaisia seikkailuja, psykologisia westerneitä että komedioita. Uralle mahtui myös elokuvia, joita kriitikot ja katsojat vierastivat, mutta Mies astui junasta ja 7 rohkeata miestä kuuluvat  lajityypin merkkiteosten joukkoon.   John Sturges esittelee 7 rohkeata miestä -elokuvan ensimmäiset urhot niin, että he kuljettavat ruumiin hautausmaalle. Kukaan ei aluksi uskalla tarttua ruumisvaunujen ohjaksiin, sillä hautausmaan portilla odottaa miesjoukko, jonka mielestä vainaja ei ansaitse leposijaa saapaskukkulalta. Sitten pukille istuutuvat kiertelevät revolverimiehet Chris (Yul Brynner) ja Vin (Steve McQueen). He vievät vainajan perille ammuttuaan ensin hautaamisen vastustajilta aseet käsistä.  Sturges ohjasi kolmekymmentä vuotta kestäneellä urallaan kaikkiaan 13 westerniä. Jälki oli kirjavaa, sillä joukossa oli niin synkkiä psylogisesti painottuneita lännenelokuvia kuin

RED ROCK JA RÄTISEVÄT REMINGTONIT

Otteita australialaisia lännenpokkareita koskevasta artikkelista. Red Rock on Australian tunnetuimpia nähtävyyksiä eikä Remington tässä tapauksessa tarkoita revolveria, vaan legendaarista mekaanista kirjoituskonetta. Tätä huojuvaa aasinsiltaa pääsemme sujuvasti aiheeseen ”australialaiset Villin Lännen kirjailijat”. Len Meares eli Marshall Grover on jo tullut tutuksi Ruudinsavun lukijoille, mutta paljon muitakin on.  Tästä on kiittäminen australialaista senaattori Donald Cameronia, joka vuonna 1939 huomasi, että ulkomainen kirjallisuus oli ajanut kotoperäisen australialaisen kirjallisuuden ahdinkoon. Väsättiin ulkomaisen kirjallisuuden maahantuontikielto, mutta kansa halusi edelleen lukea kevyttä viihdettä. Kirjallisuuden kieltolaki lakkautettiin 1959, mutta sen aikana alkanut halpojen lehtien ja pokkarien buumi jatkui. Lännentarinoiden lisäksi kirjoitettiin tietysti paljon muutakin, mainittakoon esimerkiksi Suomessakin hyvin tunnettu Carter Brown. Syntyi myös uusia kustantamoja, j

Piccadilly Publishing tuo vanhat länkkärikirjat takaisin

Alkua kirjailija ja kustantaja David Whiteheadin haastattelusta ja lisäksi Vermijo-elokuvan arvostelu.  Lännenelokuvien kuolemaa on manattu kohta 50 vuotta, mutta lajityyppi ei vain suostu kupsahtamaan. Myös lännenkirjallisuus on voimissaan, vaikka sitä ei enää lueta ja harrasteta yhtä paljon kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin joka kuukausi ilmestyi useita eri kioskilehtiä: Bill ja Ben, Colorado, Colt, Arizona, Texas, Cliff Copper... Jotkut eivät vain tyydy voivottelemaan menneen perään, vaan toimivat aktiivisesti tuodakseen edes osan siitä nykypäivään. Englantilainen kirjailija David Whitehead perusti muutama vuosi sitten Piccadilly Publishing -kustantamon, joka julkaisee sähkökirjoina sekä vanhoja että uusia länkkäreitä. Paino on vanhojen kirjojen uusintapainoksilla, ennen kaikkea 1960–1980-luvuilla ilmestyneiden pokkarilänkkärien, niiden joille annettu kutsumanimi "Piccadilly Cowboys" on antanut nimensä myös kustantamolle. Piccadilly Publishingin kirjailijoita ovat

Sarjakuva-arvostelu: Intiaani Morningstar

Höpöhöpöä intiaanileirissä Tapani Koivula ja EQ Halminen: Intiaani Morning.-star & Ada. 36 s. Omakustanne 2017. On vähän makuasia, kuuluuko Tapani Koivulan ja Esa EQ Halmisen pientä sarjakuvakirjaa arvostella Ruudinsavussa, mutta sen henkilöt joka tapauksessa ovat tasankointiaaneja. Samoista intiaaneista – tai ainakin sinnepäin samoista – kertoo myös Petri Hiltunen, jonka Aavetanssi ja Vala Auringolle on arvioitu tällä palstalla. Siihen yhtäläisyydet oikeastaan loppuvatkin. Intiaani Morningstar & Ada on enemmänkin esoteerinen selfhelp-strippi, jossa intiaani Morningstar (päähinestään päätellen päällikkö) kertoo Ada-nimiselle tytölle (joka on nimestään päätellen kaapattu  heimoon) elämän suuria viisauksia: "Sisälläsi on kipinä, joka toimii antennina ja sytykkeenä Korkeampaan minään." Morningstar vastustaa materialismia ja rahan valtaa, kuten aidolle intiaanille toki kuuluukin: "Raha on ihmisen keksimää energiaa (...) ahneessa älyn maailmassa raha on vallan t

Kirja-arvostelu: Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo

Lämminhenkisiä siirtolaistarinoita Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo ja muita kertomuksia Amerikan suomalaisten elämästä. Suomentanut Juhani Aho. Tiberius kirjat 2017. 152 sivua. Alun perin ilmestynyt WSOY:n kustantamana 1898. Helsingin pormestarin poika Konrad Viktor Zilliacus (1855-1924) vietti värikkään ja monivaiheisen elämän eri puolilla maapalloa. Vuonna 1889 hän lähti Yhdysvaltoihin Hufvustadsbladetin kirjeenvaihtajaksi seuraamaan silloisia intiaanisotia. Samalla hän pääsi pakoon tuhlailevasta elämästä johtuvia velkojaan, joista jäivät Suomessa vastaamaan hänen vaimonsa ja isänsä. Intiaanien lisäksi Zilliacus tutustui Amerikan suomalaissiirtolaisiin. Myöhemmin hän kirjoitti heistä muutaman kertomuskokoelman. Niistä yksi on Taavetti Anttilan kohtalo, josta Tiberius-kirjat on nyt ottanut uusintapainoksen. Eikä suotta. Zilliacus kuvaa ihmiskohtaloita lämpimästi, huumoria unohtamatta. Nimitarina on pisin, puolet kirjasta. Se alkaa johdannolla siitä, miten Minnesotan

Sarjakuva-arvostelu: Gottfredsonin levottomat länkkärit

Floyd Gottfredson: Cowboy Mikki. Floyd Gottfredsonin hurjimmat Villin lännen seikkailut. Suom. Antti Hulkkonen. Sanoma Media 2017.  Aku Ankka ja Carl Barks ovat ohjanneet suomalaisten – ja ehkä muidenkin eurooppalaisten – Disney-harrastusta hiukan vinoonkin suuntaan, ja Mikki Hiiri on jäänyt taka-alalle, vaikka hän (vai se?) onkin Disney-yhtiön tunnetuin yksittäinen hahmo. Jonkinlaista kulttuurista vinoumaa ovat paikanneet suuret Sanoman julkaisemat kirjat, joihin on koottu Floyd Gottfredssonin sanomalehtistrippejä Mikki Hiiren alkuajoilta 1930- ja 1940-luvuilta: Mikin oma sanomalehti, Vaarallinen Mikki ja Mikki, konnien kauhu . Sarjaa jatkoi viime vuoden lopulla Gottfredsonin Villin lännen seikkailuihin keskittyvä Cowboy Mikki , edeltäjiensä tavoin hyvin koottu ja painettu kokonaisuus. Osa Cowboy Mikin sarjoista on julkaistu Suomessa aiemminkin esimerkiksi Minä Hessu -kirjassa tai Mikki Hiiren kulta-aika -sarjassa. Osa on ilmestynyt alun perin vain sanomalehdessä, kuten juttu

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Ulzana - verinen apassi (Ulzana's Raid, 1972)

"Remember the rules, Lieutenant: the first one to make a mistake gets to buryin' some people." Ensi-ilta 15.11. 1972 Suomen ensi-ilta 23.6. 1973 Kourallinen apasseja karkaa San Carlosin reservaatista Arizonassa kylväen kuolemaa ja kauhua. Ratsuväen osasto jahtaa heitä nuoren, kokemattoman luutnantin ja tiedustelijaveteraanin johdolla. Robert Aldrichin ohjaamassa Ulzana - verinen apassi -elokuvassa ei pintapuolisesti katsottuna tapahdu mitään muuta, mutta tämä on elokuvan voima eikä heikkous. Nogalesin tienoilla kuvatun leffan karut maisemat sulautuvat yhteen riisutun tarinan ja sen kuvaamien samalla kertaa yksinkertaisten ja moniulotteisten ihmisten kanssa. Burt Lancaster tekee kenties uransa parhaan roolityön ikääntyneenä tiedustelijana nimeltä McIntosh. Hän vaikuttaa koko elokuvan ajan väsyneeltä, aivan kuin tietäisi, ettei palaa retkeltä, muttei välitä siitä. McIntoshille on aivan sama, miten lopulta käy - hän ei ole mukana, koska vihaisi apasseja (hänen vaimons

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Suoratoistoarvostelu: Godless

GODLESS - JUMALATONTA MENOA LÄNNESSÄ Netflixille ilmestyi loppuvuodesta 2017 uusi seitsemänosainen länkkäriminisarja Godless. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Scott Frank. Frank (s. 1960) on aiemmin tunnettu lähinnä luottokäsikirjoittajana, joka on sovittanut taitavasti valkokankaalle sellaisia rikoskirjailijoita kuin Elmore Leonard ( Get Shorty – Hyvä pätkä, Mieletön juttu) , James Lee Burke ( Taivaan vangit ), Lawrence Block ( Tanssi haudoilla ) ja Charles Willeford ( Hoke ) tai tieteiskirjailija Philip K. Dickiä ( Minority Report ). Hänen alkuperäiskäsikirjoituksensa eivät ole olleet yhtä innostavia. Paras niitä on ehkä ollut läpimurtoteos Pikku mies Tate . Samana vuonna 1991 teattereihin tullut Murha menneisyydestä maistui lähinnä pastissilta. Ohjaajana Frank aloitti 2007 rikosfilmillä Lookout , oman käsikirjoituksensa pohjalta. Elokuvan katsoi sujuvasti, mutta päähenkilön nuoruutta lukuun ottamatta siitä ei jäänyt ihmeempää muistijälkeä. Sittemmin hän on ohjannut Tanssin

Dvd-arvostelu: Brimstone

Brimstone (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Martin Koolhoven. Pääosissa: Dakota Fanning, Guy Pearce ja Emilia Jones. Julkaisija: Nonstop Entertainment.  Hyviä lännenelokuvia putkahtelee tasaiseen tahtiin markkinoille, vaikka harva niistä pääsee enää Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Yksi ehdottomasti parhaista uutuuksista on Martin Koolhovenin ohjaama ja käsikirjoittama Brimstone, joka sai Suomessa ensi-iltansa Blu-Ray- ja DVD-muodossa joulukuussa 2017. Koolhoovenin, saatikka kenenkään elokuvan näyttelijän, nimi tuskin herättää etukäteen odotuksia suuresta western-nautinnosta. Koolhoven on hollantilainen elokuva-ohjaaja, jonka edellinen ohjaustyö, toiseen maailmansotaan sijoittuva Winter in Wartime sai ensi-iltansa vuonna 2008. Perinteinen sankarilänkkäri tämä uutukainen ei olekaan, vaan jännäri, joka sattuu sijoittumaan Villiin länteen. Kyseessä on neljästä episodista koostuva elokuva, joka sijoittuu 10–15 vuoden aikajanalle. Alussa saarnaaja (Guy Pearce) saapuu pikkukaupunk