Siirry pääsisältöön

Piccadilly Publishing tuo vanhat länkkärikirjat takaisin

Alkua kirjailija ja kustantaja David Whiteheadin haastattelusta ja lisäksi Vermijo-elokuvan arvostelu. 

Lännenelokuvien kuolemaa on manattu kohta 50 vuotta, mutta lajityyppi ei vain suostu kupsahtamaan. Myös lännenkirjallisuus on voimissaan, vaikka sitä ei enää lueta ja harrasteta yhtä paljon kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin joka kuukausi ilmestyi useita eri kioskilehtiä: Bill ja Ben, Colorado, Colt, Arizona, Texas, Cliff Copper...
Jotkut eivät vain tyydy voivottelemaan menneen perään, vaan toimivat aktiivisesti tuodakseen edes osan siitä nykypäivään. Englantilainen kirjailija David Whitehead perusti muutama vuosi sitten Piccadilly Publishing -kustantamon, joka julkaisee sähkökirjoina sekä vanhoja että uusia länkkäreitä. Paino on vanhojen kirjojen uusintapainoksilla, ennen kaikkea 1960–1980-luvuilla ilmestyneiden pokkarilänkkärien, niiden joille annettu kutsumanimi "Piccadilly Cowboys" on antanut nimensä myös kustantamolle.
Piccadilly Publishingin kirjailijoita ovat muun muassa englantilaiset J. T. Edson ja Matt Chisholm, australialaiset Marshall Grover ja Kirk Hamilton sekä amerikkalaiset Lou Cameron ja David Robbins. Piccadilly Publishing on julkaissut uusintalaitoksina myös tuotteliaan Robert Randisin niin sanottuja aikuisten länkkäreitä, kuten Gunsmithiä.
Sähkökirjoissa on lisäksi legendaarisen kuvittajan Tony Maseron kansikuvat, jotka jatkavat – tosin digitaalisesti tehtyinä – Maseron linjaa 1970-luvun pokkareista tähän päivään. Maseron kuvittamista sarjoista tunnetuin on varmasti George Gilmanin Edge.
Vuonna 2017 sai ensi-iltansa myös Piccadilly Publishingin osittain tuottama lännenelokuva, vajaan tunnin mittainen Vermijo, josta ohessa myös arvostelu.
Saimme Piccadilly Publishingin pääjehun David Whiteheadin sähköpostin päähän ja hän vastaili muutamiin kysymyksiimme.

Ruudinsavu: Milloin Piccadilly Publishing perustettiin ja ketkä olivat sen takana?
David Whitehead: Mike Stotter ja minä olemme lapsuudenystäviä ja olemme aina olleet suuria länkkärien ystäviä! Vuonna 1976 päätimme tehdä asian eteen jotain ja perustimme länkkäriseuran, jonka kautta saimme tavata useita englantilaisia länkkärien kirjoittajia. Lisäksi kävimme kirjeenvaihtoa useiden amerikkalaisten kirjailijoiden kanssa. Tästä syntyi lopulta Western Magazine, joka ilmestyi vuosina 1979–1980. Lehti jäi lyhytikäiseksi, mutta muutoin se oli onnistunut yritys julkaista kuukausittain lehti länkkärien ystäville. Useita vuosia myöhemmin Mike ja minä juttelimme puhelimessa ja juuri ennen kuin puhelu päättyi, Mike kysyi: "On pitänyt sinulta kysyä, mitä mieltä olisit siitä, että yrittäisimme saada vanhat Piccadilly Cowboys -kirjat uudestaan julkisuuteen?" Sitä ei tarvinnut kauan miettiä, sen verran mainio ajatus se oli.

R: Mikä on Piccadilly Publishingin keskeinen idea?
DW: Ajatus on siis tuoda uudestaan saataville ne lännenkirjat, joita meidän yhteiset ystävämme olivat kirjoittaneet länkkäripokkaribuumin aikana 1970- ja 1980-luvuilla. Mutta hyvin nopeasti laajensimme ideaamme ja haluamme nyt tuoda mahdollisimman paljon hyviä lännenkirjoja markkinoille valtameren kummaltakin puolelta.

R: Miten Piccadilly Publishing toimii? Ette julkaise kirjoja perinteiseen tapaan, vaan käytätte vain sähkökirjoja.
DW: Sähkökirjojemme jakelu tapahtuu maailmanlaajuisesti tällä hetkellä täysin Smashwordsin ja Amazonin kautta. Etsimme itse kirjat, joita tarvitsemme, skannaamme ne, muutamme kuvat takaisin tekstiksi, oikoluemme ne, tilaamme kansitaiteen... teemme käytännössä kaiken. Mutta juuri niin me haluammekin tehdä. Olemme ennen kaikkea lajityypin ystäviä, joten haluamme osoittaa rakkautta työllemme tekemällä huolellista työtä joka vaiheessa.

***

Vermijo on kunnioitettava pannukakku

Kuten oheisesta jutusta käy ilmi, englantilainen Piccadilly Publishing on lähtenyt mukaan elokuvabisnekseen. Ensimmäinen elokuva on Paul Vernonin ohjaama Vermijo, joka sai ensi-iltansa viime vuonna. Se on kiertänyt joitain pieniä festivaaleja, joita maailmalla kyllä riittää. Elokuvan voi tällä hetkellä ostaa katseltavaksi ainakin Amazonista kolmen punnan hintaan.
Piccadilly Publishingin Ben Bridges eli pitkän linjan kirjailija David Whitehead on toiminut sekä elokuvan käsikirjoittajana että sen tuottajana – käsikirjoituksen hän on tehnyt Bridgesin nimellä, tuottajana hän on toiminut omalla nimellään. Toisena tuottajana on toinen pitkän linjan brittitoimija, kirjailija ja dekkarikriitikko Mike Stotter, joka Bridgesin ohella häärii Piccadilly Publishingin takana.
Bridges/Whitehead on kirjoittanut päteviä länkkäreitä jo 1980-luvulta alkaen. Onkin suoranainen ihme, että hän on saanut kehittyä kasaan niin vaatimattoman juonen kuin Vermijossa on. Vikaa on myös kuvakerronnassa. Tekijät eivät ole tajunneet, että jos pitkä selittävä monologi toimii kirjassa, se ei toimi sellaisenaan elokuvassa, vaan ainoastaan jarruttaa toimintaa. Ohjaaja Paul Vernon onkin tätä ennen tehnyt vain omia ultrahalpoja lyhäreitä.
Joka tapauksessa Vermijo pyrkii olemaan varsin perinteinen länkkäri kertoessaan kolmen öykkärimäisen veljeksen hallitsemasta pikkukaupungista Vermijosta, johon saapuu eräänä päivänä muukalainen. Muukalainen ampuu yhden veljeksistä – tai siltä ainakin vaikuttaa –, ja koska kyse oli itsepuolustuksesta, hän pitää itseään syyttömänä. Mies onnistuu pakenemaan ja törmää autiomaassa epäuskottavassa ja huonosti pohjustetussa käänteessä isäänsä. Hänet saadaan kuitenkin uudestaan kiinni ja viedään takaisin Vermijoon hirtettäväksi. Miehen isä jätetään virumaan autiomaahan – ei olisi kannattanut, kuten lopussa paljastuu.
Elokuvassa käsitellään ohimennen myös parisuhdeväkivaltaa, kun kaupungin sheriffinä esiintyvä mies hakkaa vaimoaan. Teema unohdetaan alun jälkeen ja tempaistaan esille jälleen kerran lopussa. Käännettä ei ole juuri pohjustettu, ja mielessä käykin, että kuvattaessa Bridgesin käsikirjoitusta on oiottu tai siitä on jätetty kohtauksia pois.
Jossain Villin lännen kaupunkia esittävässä turistirysässä purkitettu Vermijo on lähes kaikilta kanteilta katsoen pannukakku. Se on huonosti ohjattu, huonosti näytelty, kuvattu ja leikattu, mutta silti on pakko nostaa hattua innostukselle, joka valmiista elokuvasta välittyy. Toivottavasti Piccadilly Publishingin toinen elokuva onnistuu jo paremmin.

Juri Nummelin



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...