Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu: Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo

Lämminhenkisiä siirtolaistarinoita

Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo ja muita kertomuksia Amerikan suomalaisten elämästä. Suomentanut Juhani Aho. Tiberius kirjat 2017. 152 sivua. Alun perin ilmestynyt WSOY:n kustantamana 1898.

Helsingin pormestarin poika Konrad Viktor Zilliacus (1855-1924) vietti värikkään ja monivaiheisen elämän eri puolilla maapalloa. Vuonna 1889 hän lähti Yhdysvaltoihin Hufvustadsbladetin kirjeenvaihtajaksi seuraamaan silloisia intiaanisotia. Samalla hän pääsi pakoon tuhlailevasta elämästä johtuvia velkojaan, joista jäivät Suomessa vastaamaan hänen vaimonsa ja isänsä.
Intiaanien lisäksi Zilliacus tutustui Amerikan suomalaissiirtolaisiin. Myöhemmin hän kirjoitti heistä muutaman kertomuskokoelman. Niistä yksi on Taavetti Anttilan kohtalo, josta Tiberius-kirjat on nyt ottanut uusintapainoksen. Eikä suotta.
Zilliacus kuvaa ihmiskohtaloita lämpimästi, huumoria unohtamatta. Nimitarina on pisin, puolet kirjasta. Se alkaa johdannolla siitä, miten Minnesotan villit erämaat on jo kesytetty, mutta lähtee sitten seuraamaan lumisella preerialla tarpovaa suomalaiskaksikkoa, isä ja poika Anttilaa.
Työnhakumatkallaan yösijaa etsivät miehet osuvat lumimyrskyn hautaamaan turvemajaan, josta löytyy pikkuinen Katie-tyttö nälkään kuolleen äitinsä kanssa. Taavetti-poika ottaa tytön mukaansa, ja myöhemmin metsäkämpällä tyttö sulattaa raavaan miesjoukon sydämet.
Taavetti asettuu aloilleen, ja hänen tilansa ympärille kasvaa kokonainen kaupunki kouluineen päivineen. Katie lähtee Bostoniin jatkamaan opintojaan. Kun hän ilmoittaa palaavansa tuoreen aviomiehen kanssa, Taavetti jättää maatilan uusine päärakennuksineen heille ja lähtee kohti laskevaa aurinkoa kuin lännensankari ainakin. Todella koskettava tarina.
"Elias Möykän Amerikan matka" kuvaa yksinkertaisen huutolaispojan elämäntaipaleen lyhyesti ja koruttoman kauniisti.
Ruudinsavussakin nähty "Eversti Beckbridge ja hänen gorillansa" on mainio veijaritarina kiertävää friikkisirkusta kohtaavasta ongelmasta ja sen luovasta ratkaisusta. Sama letkeä meno jatkuu tarinassa "Kun Eerikki Käykkä särki pankin", jossa eversti ja kertoja kohtaavat korttihuijarin.
Henkilökuvat "Pastori Lahti" ja "Antti Ulukka" päättävät kirjan. Pastori saapuu uuteen kaupunkiin, mutta viinan piru ei päästä häntä otteestaan. Rauhantuomari Tuhkala on paikkakunnan ainoa epäilevä Tuomas. Antti Ulukka taas on kova kuusamolainen työmies, jonka Zilliacus ilmeisesti tapasi Costa Rican ratatyömaalla toimiessaan työnjohtajana. Yksioikoinen Ulukka ratkaisee henkilökohtaisen tragediansa omalla tavallaan.
Zilliacus on taitava kertoja, joka saa lukijan tuntemaan myötätuntoa tarinoiden henkilöitä kohtaan ja pohtimaan heidän kohtaloaan. Toivoa sopii, että Tiberius-kirjat jatkaa hänen siirtolaistarinoidensa uusintapainoksia. Ainakin Zilliacuksen muistelmateos Sortovuosilta (1920) on jo ilmestynyt uudestaan. 
Tapani Bagge
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...