"Remember the rules, Lieutenant: the first one to make a mistake gets to buryin' some people."Ensi-ilta 15.11. 1972
Suomen ensi-ilta 23.6. 1973
Kourallinen apasseja karkaa San Carlosin reservaatista Arizonassa kylväen kuolemaa ja kauhua. Ratsuväen osasto jahtaa heitä nuoren, kokemattoman luutnantin ja tiedustelijaveteraanin johdolla. Robert Aldrichin ohjaamassa Ulzana - verinen apassi -elokuvassa ei pintapuolisesti katsottuna tapahdu mitään muuta, mutta tämä on elokuvan voima eikä heikkous. Nogalesin tienoilla kuvatun leffan karut maisemat sulautuvat yhteen riisutun tarinan ja sen kuvaamien samalla kertaa yksinkertaisten ja moniulotteisten ihmisten kanssa.
Burt Lancaster tekee kenties uransa parhaan roolityön ikääntyneenä tiedustelijana nimeltä McIntosh. Hän vaikuttaa koko elokuvan ajan väsyneeltä, aivan kuin tietäisi, ettei palaa retkeltä, muttei välitä siitä. McIntoshille on aivan sama, miten lopulta käy - hän ei ole mukana, koska vihaisi apasseja (hänen vaimonsakin on apassi), vaan sen vuoksi, että hänen mielestään peli on pelattava loppuun saakka. Samalla tavoin ajattelee Jorge Luken esittämä apassiopas Ke-Ni-Tay, joka ilmaisee kantansa sanoen: "Allekirjoitin paperin. Olen sotilas." Heidän luotsaamaansa ratsuväkiosastoa komentaa naiivi luutnantti DeBuin (Bruce Davison), joka on niin moraalisesti kuin sotilaallisestikin hukassa ilman oppaitaan. Elokuvan alussa käytävä baseball-ottelu korostaa tätä: tuomarina toimiva DeBuin tekee vääriä päätöksiä, mutta hänen alaisensa tottelevat niitä, vaikka purnaavatkin.
Aldrich oli elokuvaa tehdessään juhlittu veteraaniohjaaja, jonka parhaat vuodet olivat takanapäin. Likainen tusina (vaikkei mikään mestariteos olekaan) oli niin suosittu, että muutaman vuoden ajan Aldrich sai tehdä mitä halusi. Tämä kantoi hedelmää elokuvassa Ulzana. Sen käsikirjoitti skotlantilainen kirjailija Alan Sharp, jonka käsialaa olivat myös Arthur Pennin Yön siirrot (Night Moves, 1975) ja Peter Fondan Mies ja ase (The Hired Hand, 1971). Lopputuloksesta on sanottu, että se on "70-luvun parhaita elokuvia" (David Thomson) ja "70-luvun älykkäin western" (Douglas Pye).
Ulzanaa on mielenkiintoista verrata aikaisempiin lännenelokuviin. Ensimmäisinä mieleen tulevat tietenkin John Fordin ratsuväkielokuvat, mutta myös Etsijät. Päällimmäinen ero Fordin elokuviin syntyy maailmankuvasta: Fordin kuvaamassa maailmassa asiat voivat mennä pieleen, mutta sankari löytää aina jollakin tapaa keinon hallita maailmaa. Aldrichin Ulzanassa (kuten myös esimerkiksi Peckinpahin Hurjassa joukossa) maailma on mikä on, ja sankarienkin on otettava vastaan mitä tuleman pitää. Kuten McIntosh sanoo: "Apassien vihaaminen on kuin vihaisi erämaata siksi, ettei siellä ole vettä."
Ulzana - verinen apassi on kiistaton mestariteos, hengästyttävän tiukka elokuva, jonka ainoa miinus on välillä turhan osoittelevasti pauhaava musiikki (Frank DeVol). Parhaimmissa kohtauksissa musiikkia ei ole lainkaan, mutta aika ei ilmeisesti ollut vielä kypsä kokonaisen elokuvan tekemiseen vain autiomaan äänet taustalla.
Anssi Hynynen
Kommentit
Lähetä kommentti