Siirry pääsisältöön

Dvd-arvostelu: Brimstone

Brimstone (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Martin Koolhoven. Pääosissa: Dakota Fanning, Guy Pearce ja Emilia Jones. Julkaisija: Nonstop Entertainment. 

Hyviä lännenelokuvia putkahtelee tasaiseen tahtiin markkinoille, vaikka harva niistä pääsee enää Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Yksi ehdottomasti parhaista uutuuksista on Martin Koolhovenin ohjaama ja käsikirjoittama Brimstone, joka sai Suomessa ensi-iltansa Blu-Ray- ja DVD-muodossa joulukuussa 2017.
Koolhoovenin, saatikka kenenkään elokuvan näyttelijän, nimi tuskin herättää etukäteen odotuksia suuresta western-nautinnosta. Koolhoven on hollantilainen elokuva-ohjaaja, jonka edellinen ohjaustyö, toiseen maailmansotaan sijoittuva Winter in Wartime sai ensi-iltansa vuonna 2008.
Perinteinen sankarilänkkäri tämä uutukainen ei olekaan, vaan jännäri, joka sattuu sijoittumaan Villiin länteen. Kyseessä on neljästä episodista koostuva elokuva, joka sijoittuu 10–15 vuoden aikajanalle. Alussa saarnaaja (Guy Pearce) saapuu pikkukaupunkiin, mikä aiheuttaa eräälle mykälle, nuorelle rouvalle (Dakota Fanning) ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Tarinan taustalta löytyy muun muassa uudelle mantereelle muuttanut puritanistinen uskonlahko sekä eräs lievästi sanottuna ongelmallinen isäsuhde.
Elokuva tarjoaa piinaavaa ja koko ajan kasvavaa jännitystä sekä tasaisesti kasvavan ruumisröykkiön. Vähemmälläkin vedenvuodatuksella ehkä olisi selvitty, mutta jännitystä rakennetaan todella taitavasti. Guy Pearce tekee saarnaaja niin kieron ja inhottavan roolisuoruksen, että se uhkaa jättää varjoonsa jopa Robert Mitchumin vastaavan suorituksen elokuvassa Räsynukke.
Elokuvaan on täysin tarpeettomasti lisätty pieni aavistus yliluonnolisia aineksia, jotka saattaavat häiritä realistisemman kerronnan ystäviä. Toisaalta tämä pieni määrä yliluonnollisuutta saattaa olla myös elokuvan varsinaisen pääosan esittäjän (Dakota Fanning) mielikuvituksen tuotetta. Elokuva on varsin pitkä: kaksi tuntia ja 23 minuuttia. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt elokuvalle terää.
Brimstone on kuitenkin niin huolekkaasti tuotettu ja toteutettu, että elokuvaa voi suositella kaikille jännityksen ja westernien ystäville.
Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...