Siirry pääsisältöön

Pekka Hakala: Vaeltava vainaja

Noir-juonteita ja monisyistä intiaanikuvaa

Pekka Hakala: Härmäläistä dynamiittia. 233 s. Kustantamo Helmivyö 2019.

Juri Nummelinin luotsaama Kustantamo Helmivyö on pitänyt julkaisuissaan esillä myös kioskilukemistojen perinnettä. Tuota linjaa jatkaa Pekka Hakalan kirja Härmäläistä dynamiittia, joka sisältää kaksi hänen FinnWest-lännensarjaan kirjoittamaansa, tavallista pitempää tarinaa.
Kaikkiaan Hakalan kynästä syntyi vuosina 1976–1992 ilmestyneeseen FinnWestiin toistakymmentä vihkosta, kaikki 1980-luvun puolella. Nopeana kirjoittajana hän saattoi työstää tarinan kahdessa päivässä.
Nopeus ei näy Hakalan teksteissä kuitenkaan löysyytenä, vaan hänen tekstinsä kulkee juohevasti. Tuota sopii tietysti elämäntyönsä pääosin toimittajana – nykyään Helsingin Sanomain palveluksessa – tehneeltä kirjoittajalta odottaakin.
Härmäläistä dynamiittia koostuu FinnWestin erikoisnumeroina ilmestyneistä kertomuksista Vaeltava vainaja ja Härmäläistä dynamiittia. Ensimmäisessä niistä voi huomata lännenkuosiin nivottuja noir-juonteita, käänteissä on traagisuutta.
Nimitarina puolestaan tuo mieleen genren 1960-luvun murroskauden neuroottiset, eurooppalaista tuotantoa olevat elokuvat. Valkokangasvaikutteita jäljessä näkyy muutenkin, muttei päällekäyvän häiritsevästi: vaikutus on enemmän tarinoiden hengessä kuin että niissä käytettäisiin lainoja.
Molemmista töistä huomaa Hakalan tavan asettaa päähenkilö, Juho Helapää, heikompien puolelle. Osin tuo nivoutuu tietysti FinnWestin sisäiseen kaanoniin, jota kirjoittaja ei sinänsä pyri eikä voikaan rikkoa. Ehkä kaikkineen Hakala käyttää tarinoissaan kuitenkin vähemmän huumoria kuin sarjan kirjoittajat yleensä.
Kiintoisaa on, miten Vaeltavassa vainajassa tuodaan esiin se, kuinka Helapää joutuu pettymään odotuksiensa ja todellisuuden sanelemien kuvioiden törmätessä. Ratkaisun tummuuteen on tottunut useammin dekkarin lajityypin parissa.
Alkuperäiskansojen parissa enimmältään liikkuva Härmäläistä dynamiittia kiinnostaa monisyisen intiaanikuviensa vuoksi, valkoihoiset osoitetaan enimmältään korruptoituneiksi. Kertomuksen yleinen vire on kuitenkin toivorikkaampi kuin Vaeltavassa vainajassa.
Härmäläistä dynamiittia -kirja viihdyttänee lännenlukemistojen ystäviä. Hakala sijoittuu vaivatta samaan luotettavaan kirjoittajakaartiin kuin useat muut FinnWestiä työstäneet, kuten esimerkiksi Tapani Bagge, Kari Nenonen ja Juhani Salomaa. Juri Nummelinin esipuhe johdattaa sujuvasti niin tarinoihin kuin FinnWest-sarjaan ylejään.
Sauli Pesonen
Ruudinsavu 1/2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...