Siirry pääsisältöön

Hernan Diaz: In the Distance


Suomentamattomia länkkäriklassikoita, osa 9: Hernan Diaz: In the Distance (Juri Nummelinin artikkelin alkua)


Voiko kirjaa sanoa klassikoksi, jos se on ilmestynyt vain kuusi vuotta aiemmin? Voiko teoksen arvon jo tietää? Yleistähän on, että joitain suosittuja teoksia ylistetään taivaisiin niiden ollessa uusia, mutta kaksikymmentä vuotta myöhemmin niitä ei enää juuri muisteta. Voiko Hernan Diazin romaania In the Distance siis sanoa klassikoksi, kun se on julkaistu vasta vuonna 2017? 

Argentiinalaissyntyisen Hernan Diazin esikoisromaani ei ollut mikään myyntimenestys eikä sitä ole esimerkiksi suomennettu. Ruotsiksi se on julkaistu, arvatenkin osaksi siksi, että Diaz on kasvanut Ruotsissa. Ruotsiksi on julkaistu myös Diazin toinen romaani, vuoden 1929 lamatuntoja peilaava Trust (2022). Suomeksi kehuttu romaani tuli syksyllä 2023, mutta tätä kirjoitettaessa julkaisu ei ollut tiedossa.

In the Distance oli kriitikoiden suosiossa. The New York Times kirjoitti: "It's very good." Lehden mukaan Diaz oli onnistunut tekemään hämmästyttävän saavutuksen: luomaan omaperäisen länkkärin. The Guardianin mukaan taas kirja on "täysin tuore ja omaperäinen (...) ja sijoitettu historialliseen aikaan, joka tuntuu täysin tutulta ja samaan aikaan joltain, jollaista emme ole koskaan kohdanneet" (suom. JN). Goodreads-palvelussakin In the Distance on käytännössä yksimielisesti ylistetty: se on saanut 4,13 tähteä viidestä. 

In the Distance oli myös ehdolla parin merkittävän kirjallisuuspalkinnon saajaksi: se oli finalistina sekä Pulitzereissa että PEN/Faulkner-palkinnossa. Kumpaakaan se ei tosin voittanut. Myöhempi Trust voitti palkinnoista toisen eli Pulitzerin -- ja lisäksi Barack Obama kehui sitä.

Mutta onko In the Distance klassikko? Kuten Guardianin kriitikko sanoi, kirjassa on paljon elementtejä, jotka ovat tuttuja monista lännenromaaneista, mutta samalla se on myös vieraannuttava. Kuka tahansa länkkärien ystävä ei siitä välttämättä pitäisi. Teos on liian hidas tai liian outo. Se on julma ja väkivaltainen, mutta ei hauskalla tavalla. Kirjassa ei ole yhtään varsinaisesti jännittävää kohtausta, mutta silti sitä lukee katse sivulle nauliutuneena. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi ...