Siirry pääsisältöön

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Revolverimies


Ruudinsavun jokaisessa numerossa on vuodesta 2001 alkaen ilmestynyt lyhyt esseemäinen teksti klassikon aseman saavuttaneesta lännenelokuvasta, tässä viimeisimpänä yksi John Waynen parhaista elokuvista:

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Revolverimies (The Shootist, 1976)
Ensi-ilta: 21.7. 1976
Suomen ensi-ilta: 24.11. 1978

ˮI won't be wronged, I won't be insulted, I won't be laid a hand on.ˮ

Don Siegelin ohjaama Revolverimies muistetaan John Waynen viimeisenä elokuvana. Wayne esittää revolverimies J.B.Booksia, joka on kuolemaisillaan syöpään. Hän haluaa viettää viimeiset hetkensä rauhassa, joten hän vuokraa huoneen leskirouva Bond Rogersilta. Tätä esittää Lauren Bacall — mainio valinta, vaikka moni olisi varmaan mielellään nähnyt roolissa Maureen O'Haran.
Booksin kuoleman lähestyessä haaskalinnut alkavat kerääntyä: yhdet hankkimaan mainetta, toiset kostamaan. Books näkee tilaisuuden lähteä maailmasta kuten on elänytkin, ja elokuva huipentuu tulitaisteluun, jonka tulos on jo ennalta tiedossa.
Elokuvan visuaalinen ilme ja Elmer Bernsteinin räikeä musiikki vievät ajatukset televisiotuotantoon, mutta elokuva on silti varsin onnistunut. Ensi alkuun Revolverimies ei ollut erityisen suosittu verrattuna moniin muihin Waynen elokuviin, mutta sen maine on kasvanut jälkikäteen.
Kun John Wayne itse kuoli syöpään 1979, alkoi elokuvan tarina muistuttaa katsojia Waynen omasta elämästä siinä määrin, että sen olisi voinut kuvitella olevan varta vasten kirjoitettu syöpäsairaan Waynen joutsenlauluksi.
Näin ei kuitenkaan ollut. Wayne ei ollut suunnitellut lopettavansa elokuvien tekemistä tähän, vaan kehitteli toista yhteistä elokuvaa nuorta Gillom Rogersia esittäneen Ron Howardin kanssa. Sitäpaitsi Waynen hautaan vienyt vatsasyöpä diagnosoitiin vasta kolme vuotta elokuvan tekemisen jälkeen — keuhkosyöpä häneltä oli leikattu jo aiemmin.
Revolverimies on myös toisen suuren lännensankarin, James Stewartin, viimeinen esiintyminen valkokankaalla. (Hän lainasi tosin vielä äänensä sheriffi Wylie Burpille animaatioelokuvassa Fievel matkalla Villiin länteen.) Stewartin kuulo oli jo niin huono, että tämä aiheutti vaikeuksia filmatessa.
Lännenelokuvan historian tuntijoille mannaa on Stewartin muistutus Waynelle miesten tavatessa: ˮKauanko siitä on? 15 vuotta?ˮ Viisitoista vuotta aiemmin Wayne ja Stewart olivat olleet yhdessä päätähtinä John Fordin elokuvassa Mies joka ampui Liberty Valancen.
Revolverimies perustui Glendon Swarthoutin kirjaan, josta hänen poikansa Miles Hood Swarthout muokkasi palkitun käsikirjoituksen. Waynen, Bacallin, Stewartin ja Howardin lisäksi elokuvassa nähdään useita länkkäreistä tuttuja kasvoja, kuten John Carradine, Harry Morgan ja Richard Boone.
Mutta Revolverimies on kuitenkin John Waynen elokuva, ja siitä katsojaa muistutetaan käyttämällä aloitusjakson takautumina pätkiä elokuvista Punainen virta, Hondo, Rio Bravo ja El Dorado.
Anssi Hynynen
Ruudinsavu 1 / vol. 8 (2014)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...