Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2026.

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...

Klassikkoelokuva: Liekehtivä erämaa

  Liekehtivä erämaa (Drums Along the Mohawk, 1939) Ensi-ilta 2.11. 1939 Suomen ensi-ilta 3.11. 1940   ”God have mercy on his soul… I must be shooting a little to the left!”  John Fordin vuoden 1939 elokuvista muistetaan yleensä ensin Hyökkäys erämaassa (Stagecoach) ja Vapauttajan nuoruus (Young Mr. Lincoln), mutta hän ohjasi myös tämän mainion seikkailullisen draaman Mohawk-laakson taisteluista vallankumouksen aikoihin. Walter D. Edmondsin kirjaan perustuvassa elokuvassa Gil Martin (Henry Fonda) vie nuorikkonsa (Claudette Colbert) rajaseudulle aloittamaan uutta elämää. Alku on hienostotytölle hankalaa, ja niin oli tiettävästi elokuvan tekeminenkin: Colbert ei olisi millään halunnut suostua käyttämään ulkohuussia kuvauspaikoilla. Löyhästi tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa osa irokeesiheimoista (mohawkit, senecat) hyökkäilee jenkkien kimppuun lojalistien yllyttämänä. Amerikkalaisten puolella puolestaan taistelevat onegat, joista esitellään käytännössä ai...

Elokuva-arvostelut: American Primeval, Viisi lainsuojatonta

  Rajua ja synkkää mormonihistoriaa American Primeval (Yhdysvallat 2025). Ohjaus: Peter Berg. Käsikirjoitus: Mark L. Smith. Pääosissa: Taylor Kitsch, Betty Gilpin, Dane DeHaan. Kuusi jaksoa, kukin noin tunnin mittaisia. Katsottavissa Netflixistä.  Mormonien ja Yhdysvaltain nuoren liittovaltion välinen sota vuonna 1857 ei ole juuri kulunut länkkärien tekijöiden suosikkiaiheisiin. Mormonien vaellus Länteen ja Utahin asuttaminen esiintyvät harvoissa elokuvissa. Mormonit ylipäätään esitetään vaarallisina huijareina Zane Greyn romaaneissa tai tehdään naurettaviksi sellaisissa elokuvissa kuin Kultarynnäkön iloiset päivät, Nimeni on Trinity ja Butch Cassidy ja Sundance Kid. Harvoja empaattisia kuvauksia on John Fordin Wagonmaster, joka elää suomeksi outoa varjoelämää nimellä Rajarosvojen voittaja. Mormonien johtajasta Brigham Youngista on tehty elämäkertaelokuvia, joissa vanha Hollywood joutui taiteilemaan tuotantokoodien ja moniavioisuuden kuvauksen oudossa välimaastossa. Osa elokuv...

Kirja-arvostelut: Etäisten laaksojen kirjat, Cowboydrömmar, Jack London: Lain mukaan

Kirja-arvostelut Ruudinsavusta 1/2025:  Kiinnostavasti korkeakirjallisista länkkäreistä Juri Nummelin: Etäisten laaksojen kirjat. Kirjoituksia lännenkirjallisuudesta. 240 s. Kustantamo Helmivyö.  Länkkäriharrastus voi olla hyvinkin moninaista. Yksi on kiinnostunut elokuvista, toinen tv-sarjoista, kolmas sarjakuvista ja neljäs vaikkapa kirjallisuudesta. Ja viides luo näistä alueista oman mieltymyksensä mukaisen combon. Ruudinsavu-lehti on vuosien varrella tarjoillut mainion läpileikkauksen näihin kaikkiin mahdollisuuksiin. Lehden päätoimittaja, tietokirjailija Juri Nummelin on koonnut aiemmin eri foorumeilla julkaistuja kirjoituksiaan lännenkirjallisuudesta yksien kansien väliin kirjaksi nimeltä Etäisten laaksojen kirjat. Länkkärit mielletään yleistäen helposti osaksi populaarikulttuuria, mutta Nummelin “lähestyy aihettaan korkeakirjallisuutena tai ainakin jonain sellaisena, joka ei ole viihdettä tai jota ei voi sellaiseksi tuomita” (ote kirjan esipuheesta). Tekijä on jakanut k...

H. A. DeRosso – synkkiä tarinoita lännestä

Alkua Tapani Baggen artikkelista Ruudinsavuun 1/2025.  H. A. DeRosso (1917-1960) eli lyhyen elämän Wisconsinin syrjäseudulla ja kirjoitti toiminnallisimmat ja synkimmät noir-länkkärit, mitä olen lukenut. Hän julkaisi vain viisi romaania ja yhden tv-sarjaan perustuvan nuortenkirjan, mutta niiden lisäksi syntyi yli kaksisataa lännennovellia.  Suurin osa yhdysvaltalaisista lännenkirjailijoista joko syntyi ja kasvoi lännessä tai muutti sinne myöhemmin. Detroitilaisen Elmore Leonardin lisäksi toinen merkittävä poikkeus oli H.A. DeRosso, joka vietti melkein koko lyhyehkön elämänsä Pohjois-Wisconsinin syrjäseudulla lähellä Montrealjokea ja Michiganin ja Kanadan rajaa.  Synnyinkaupunki Carey ja varsinkin naapuri Hurley, jonne DeRosso pian vanhempiensa mukana muutti, olivat hurjia rautakaivoskaupunkeja. Lähitienoon suurissa metsissä oli isoja savottoja, joissa puita kaadettiin lähinnä rautakaivosten tukipylväiksi. Tukkijätkät viettivät pitkiä aikoja eristyksissä kuin cowboyt ikään...