Siirry pääsisältöön

Petri Hiltusen Kalkkaro


Hiltusen toimivaa nostalgiaa

Petri Hiltunen: Kalkkaro - heimonsa vartija 1-5. Kukin osa 32 s. Lempo Kustannus 2012.

Lempo-kustannuksen länkkäriuutuuksiin kuuluu myös nostalgisessa liuskalehtiformaatissa julkaista Kalkkaro, joka on tietenkin Petri Hiltusen käsialaa. Kalkkaro on muutenkin täyttä nostalgiaa, kun se saa myös tilata kotiin vanhahtavalla mainoskielellä kirjoitetulla lomakkeella - lehti ilmestyy kuukausittain, aivan niin kuin alkuperäinen Tex ja Miki ja muut 50-luvun sankarit. 32-sivuiset lehdet maksavat irtonumeroina kolme euroa, kotiin tilattuna vuodeksi 35 e.
Hiltusen tarina ei onneksi ole yhtä naiivi kuin menneen ajan jutut. Jo parissa muiden kustantajien julkaisemissa albumeissa seikkaillut Kalkkaro näyttää Tex Willeriltä huiveineen ja Gary Cooper -maisine kivikauteen kuuluvine kasvoineen, mutta liuskalehti-Kalkkaron tarinassa on enemmänkin särmää.
Juttu sijoittuu ei niin perinteisiin länkkärimaisemiin, New Orleansin suistoihin, joissa voodoo vielä hallitsee. Eläviä kuolleita eli zombejakin saadaan, kun Kalkkaro auttaa Fabien Racasse -nimistä miestä selvittämään välinsä velipuoltaan ja tämän noitakätyriä vastaan.
Hiltusen kynänkäyttö jakaa edelleen lukijoita kahteen leiriin, mutta suurimmaksi osaksi se on tarinaa tukevaa, synkeäsävyistä ja vahvaa, paikoitellen ekspressiivistäkin. Tarina kulkee eteenpäin suhteellisen jouheasti, mutta kovin syvälliseksi se ei missään vaiheessa tule. Sarjakuvastrippimäinen muoto pakottaa juoksettamaan tarinaa paikoitellen aika vauhdikkaasti eteenpäin.
Lehdissä on bonuksena Pienen Leffakaupan sponsoroimina mainoksina Hiltusen piirtämiä kuviteltuja julisteita tunnettuihin länkkäreihin, kuten Compañerosiin ja Jeremiah Johnsoniin.
Tätä lehteä painoon vietäessä Kalkkaron seikkailuissa on juuri ilmestynyt kuudes osa.
Juri Nummelin
Ruudinsavu 3 / vol. 7 (2012; ilmestynyt jonkin verran lyhennettynä)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...