Siirry pääsisältöön

Uutta Lucky Lukea

Parasta Lucky Lukea pitkään aikaan

Laurent Gerra ja Achdé: Mies Washingtonista (L'Homme de Washington, 2008). Suom. Liisa Leppänen. 46 s. Egmont.

Legendaarisen Morrisin kuolema vajaa kymmenen vuotta sitten teki Lucky Lukelle vain hyvää. Viimeisin tekijäpari, aiemmin stand up -koomikkoina toimineet käsikirjoittaja Laurent Gerra ja kuvittaja Achdé ovat tuoneet kuluneen hahmon seikkailuihin uusia ideoita. Osa niistä on niin hyviä ja ilmeisiäkin, että on ihme, ettei niitä ole aiemmin käytetty.
Tällainen oli esimerkiksi Gerran ja Achdén ensimmäinen tarina, Kaunis Quebec, joka tuli suomeksi vuonna 2004: tuntuu oudolta, ettei Goscinny ikinä sijoittanut tarinoita ranskankieliseen Kanadaan. Kaunista Quebeciä tosin rasittaa Jolly Jumperille väkisin kirjoitettu romanssi - toisaalta se on myös uusi idea, jollaisia aina tarvitaan.
Myös Quebec-albumin jälkeen tullut Dalton-aiheinen Köysi kaulalla (suom. 2007) oli tuore: Daltonit uhataan hirttää, jotta vankiloihin saadaan tilaa. Köydeltä pelastuakseen Daltonit suostuvat menemään naimisiin - ainoiksi morsioiksi suostuvat intiaanipäällikön epätoivoiset tyttäret.
Ehkä Goscinny olisi tehnyt juuri nämä tarinat, jos olisi saanut elää pidempään.
Tänä vuonna ilmestynyt kolmas Garre-Achdé, Mies Washingtonista, sijoittuu tukevammin Yhdysvaltain historiaan kuvatessaan demokraattien presidenttiehdokas Rutherford Hayesin vaalikampanjaan, jota Lucky Luke pannaan suojelemaan.
Mukana on jopa Morrisia enemmän tunnettujen henkilöiden karikatyyreja - tarinassa nähdään muun muassa George Bush vanhempi. National Rifle Associationin pomona nähdään spagettitähti Venantino Venanti, jota ei varmaan moni Suomessa tunnista. Rutherford Hayesin aiemmat henkivartijat ovat selvästi Wild, Wild Westin Robert Conrad ja Ross Martin. Osa henkilöistä on taatusti tuttuja vain ranskalaiselle yleisölle.
Todellisia henkilöitäkin, kuten ragtime-säveltäjä Scott Joplin, marssitetaan näyttämölle ehkä yhtenä ensimmäisistä draamallisesti merkittävistä mustista henkilöistä Lucky Luken pitkässä historiassa.
Tarina kulkee pitkin poikin Amerikkaa eikä aina pysy kasassa ja karikatyyreja tulee pikkuisen liikaa, mutta toisaalta huumori on hauskaa, eikä vaivaannuttavaa, niin kuin Lucky Lukeissa järjestään Goscinnyn kuoleman jälkeen. Tarinan kytkeminen Yhdysvaltain historiaan on hyvä ratkaisu - varmasti vastaavia draamoja on vielä paljon käsittelemättä. Garren ja Achdén yhteistyölle voi vain toivottaa hyvää jatkoa!
Juri Nummelin (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...