Stef Penney: Erämaan armo (Tenderness of wolves, ). Suom. Jaakko Kankaanpää. 527 s. Bazar, 2009.
Kirjailijana debytoineen skotlantilaisen Stef Penneyn palkittu, Kanadaan sijoittuva "murhamysteeriwestern" Erämaan armo ilmestyi suomeksi viime vuonna. Englanniksi kirja ilmestyi 2006 ja Penney voitti sillä Costa Book of the Year -palkinnon.
Tuhdin näköinen kirja on yllättävän miellyttävä lukukokemus. Penneyn tausta elokuvantekijänä ja käsikirjoittajana näkyy ilmavasti kirjoitetuissa lyhyissä luvuissa (teoksesta on tekeillä myös elokuva), ja vaikka tarinassa on useita päähenkilöitä ja kertoja vaihtuu luvusta toiseen, tarinan seuraaminen ei tuota vaikeuksia.
Mukaan mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, ja monesta juonen sivupolusta olisi voinut kirjoittaa oman romaaninsa. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja elävän oloisia. Kirjoittajan ikä ja sukupuoli (nelikymppinen nainen) näkyy ehkä siinä, että kukaan kertomuksen parhaassa iässä olevista miehistä ei esiinny kertojana, vaan heidät nähdään aina ulkopuolisten silmin.
Sen sijaan naisten lisäksi ääneen pääsevät kokemattomat sekä eläkeiässä olevat miehet. Ehkä tämä on kirjailijan tietoista kannanottoa perinteistä lännentarinaa kohtaan.
Tarina alkaa talvella 1867, kun syrjäisessä kylässä murhataan kokenut turkismetsästäjä ja samaan aikaan 17-vuotias poika katoaa. Tapaus sekoittaa kyläläisten elämän, ja paikalle saapuu myös monia kuolleesta turkismetsästäjästä kiinnostuneita ulkopuolisia, ennen kaikkea Hudsonin kauppakomppanian miehiä. Kadonneen pojan jäljet johtavat pohjoiseen erämaahan, ja häntä lähtevät seuraamaan ensin pojan äiti apunaan puoliverinen metsästäjä, joka on kauppakomppanialaisten mielestä syyllinen murhaan. Komppanian miehet lähtevätkin tämän perään. Erämaa ei osoittaudu niin tyhjäksi kuin luulisi, vaan sieltä löytyy muun muassa norjalainen luterilaisyhdyskunta sekä kaukainen kauppa-asema.
Kunnon murhatarinan mukaisesti kaikki liittyy kaikkeen, toisilleen tuntemattomat ihmiset toisiinsa ja menneisyys nykyisyyteen.
Kaiken kaikkiaan teos tuo runsaudessaan, monipolvisuudessaan ja arkirealismissaan mieleen Larry McMurtryn Lonesome Doven – viitanneeko tähän myös se, että Penneyn tarina alkaa Dove River -nimiseltä paikkakunnalta.
Romaanin genreä on ehkä vaikea määritellä, ja kirjailijaa onkin verrattu muun muassa Peter Hoegiin, Charles Dickensiin ja Margaret Atwoodiin, mutta kyllähän teos selvästi kuuluu länkkäreihin. Vaikka perusjuonena on murhamysteeri ja mukana romanssien tapaisia, ihmissuhdeongelmia ja poikarakkautta, seikkailut karussa erämaassa ja pohjoinen luonto ovat teoksen koossapitävä voima. Lonesome Doven lisäksi tarinasta voi löytää viitteitä Jack Londonin teoksiin, Fordin Etsijöihin ja miksei vaikkapa Vilhelm Mobergin Maastamuuttajiinkin. Ken Parkerinkin Kanada-seikkailut tulivat mieleen, ja onpa eräs tarinan henkilöistä William Parker -niminen puoliverinen turkismetsästäjä.
Anekdoottina kuuluu mainita, että kirjailija kärsi teosta kirjoittaessaan avaran paikan kammosta eikä ole koskaan käynyt Kanadassa sen erämaista puhumattakaan, vaan teki romaanin taustatyön British Libraryssa. Ja tekikin hienosti! Myös suomentaja on onnistunut työssään hyvin, talvisen Kanadan tunnelmat ovat siirtyneet sulavasti (!) suomeen.
Ossi Kokko
Kirjailijana debytoineen skotlantilaisen Stef Penneyn palkittu, Kanadaan sijoittuva "murhamysteeriwestern" Erämaan armo ilmestyi suomeksi viime vuonna. Englanniksi kirja ilmestyi 2006 ja Penney voitti sillä Costa Book of the Year -palkinnon.
Tuhdin näköinen kirja on yllättävän miellyttävä lukukokemus. Penneyn tausta elokuvantekijänä ja käsikirjoittajana näkyy ilmavasti kirjoitetuissa lyhyissä luvuissa (teoksesta on tekeillä myös elokuva), ja vaikka tarinassa on useita päähenkilöitä ja kertoja vaihtuu luvusta toiseen, tarinan seuraaminen ei tuota vaikeuksia.
Mukaan mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, ja monesta juonen sivupolusta olisi voinut kirjoittaa oman romaaninsa. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja elävän oloisia. Kirjoittajan ikä ja sukupuoli (nelikymppinen nainen) näkyy ehkä siinä, että kukaan kertomuksen parhaassa iässä olevista miehistä ei esiinny kertojana, vaan heidät nähdään aina ulkopuolisten silmin.
Sen sijaan naisten lisäksi ääneen pääsevät kokemattomat sekä eläkeiässä olevat miehet. Ehkä tämä on kirjailijan tietoista kannanottoa perinteistä lännentarinaa kohtaan.
Tarina alkaa talvella 1867, kun syrjäisessä kylässä murhataan kokenut turkismetsästäjä ja samaan aikaan 17-vuotias poika katoaa. Tapaus sekoittaa kyläläisten elämän, ja paikalle saapuu myös monia kuolleesta turkismetsästäjästä kiinnostuneita ulkopuolisia, ennen kaikkea Hudsonin kauppakomppanian miehiä. Kadonneen pojan jäljet johtavat pohjoiseen erämaahan, ja häntä lähtevät seuraamaan ensin pojan äiti apunaan puoliverinen metsästäjä, joka on kauppakomppanialaisten mielestä syyllinen murhaan. Komppanian miehet lähtevätkin tämän perään. Erämaa ei osoittaudu niin tyhjäksi kuin luulisi, vaan sieltä löytyy muun muassa norjalainen luterilaisyhdyskunta sekä kaukainen kauppa-asema.
Kunnon murhatarinan mukaisesti kaikki liittyy kaikkeen, toisilleen tuntemattomat ihmiset toisiinsa ja menneisyys nykyisyyteen.
Kaiken kaikkiaan teos tuo runsaudessaan, monipolvisuudessaan ja arkirealismissaan mieleen Larry McMurtryn Lonesome Doven – viitanneeko tähän myös se, että Penneyn tarina alkaa Dove River -nimiseltä paikkakunnalta.
Romaanin genreä on ehkä vaikea määritellä, ja kirjailijaa onkin verrattu muun muassa Peter Hoegiin, Charles Dickensiin ja Margaret Atwoodiin, mutta kyllähän teos selvästi kuuluu länkkäreihin. Vaikka perusjuonena on murhamysteeri ja mukana romanssien tapaisia, ihmissuhdeongelmia ja poikarakkautta, seikkailut karussa erämaassa ja pohjoinen luonto ovat teoksen koossapitävä voima. Lonesome Doven lisäksi tarinasta voi löytää viitteitä Jack Londonin teoksiin, Fordin Etsijöihin ja miksei vaikkapa Vilhelm Mobergin Maastamuuttajiinkin. Ken Parkerinkin Kanada-seikkailut tulivat mieleen, ja onpa eräs tarinan henkilöistä William Parker -niminen puoliverinen turkismetsästäjä.
Anekdoottina kuuluu mainita, että kirjailija kärsi teosta kirjoittaessaan avaran paikan kammosta eikä ole koskaan käynyt Kanadassa sen erämaista puhumattakaan, vaan teki romaanin taustatyön British Libraryssa. Ja tekikin hienosti! Myös suomentaja on onnistunut työssään hyvin, talvisen Kanadan tunnelmat ovat siirtyneet sulavasti (!) suomeen.
Ossi Kokko
Kommentit
Lähetä kommentti