Siirry pääsisältöön

Tex-kirjasto

TEX-KIRJASTO TOI VÄRIT WILLERIIN

Tex Willer –sarjaa uusitaan Suomessa nyt kolmatta kertaa. Tex-kirjasto poikkeaa aiemmista julkaisuista siinä, että painojäljestä ei ole tingitty, sivukoko on isompi ja tarinat ovat nyt väreissä.

Kyseessä ei ole yksin Texin kustantamon Sergio Bonelli Editoren tekemä uusintajulkaisusarja. Mukana ovat myös sanomalehdet La Repubblica ja L’espresso, joiden sunnuntailiitteenä näitä opuksia on julkaistu kerran viikossa. Sarja päättyy siellä piakkoin numeroon 200. Viimeisessä numerossa julkaistaan tarina, joka on kahdeksan vuotta vanha.

Suomessa sarja alkoi viime vuoden loppupuolella. Yhteistyökumppanina Egmontilla on Norjan Tex-toimitus. Kolme opusta on tullut ulos ja neljäs on pian painokoneissa. Tahti on verkkaisempi kuin Italiassa. Suomessa uusi osa saadaan, kun Norjan muiden Tex-erikoisjulkaisujen välissä on sopiva rakonen.

Kotoisa julkaisu on pienempi kuin italialainen, mutta kavennukset on tehty alkuperäisversion marginaaleista. Toinen ero on liitteenä olevien artikkelien määrä. Suomessa ja Norjassa saadaan vain kustantamon kirjoittamat artikkelit, kun taas Italiassa julkaistaan myös sanomalehtien tekemiä kirjoituksia. Kolmas erovaisuus on niteiden sivumäärä. Italiassa pyritään määrämittaisuuteen, kun Norjassa ja Suomessa puolestaan tavoitellaan loogista päätöskohtaa tarinalle. Molemmissa versioissa kunkin opuksen sivumäärä on keskimäärin 300 paikkeilla.

Monen patavanhoillisen texistin mielestä Texin seikkailuja tulee julkaista vain mustavalkoisena. Usean jääräpään kanta on muuttunut sarjan alettua. Hyvin toteutettu väritys sopii Texin maailmaan erinomaisesti. Pienet yksityiskohdat erottuvat ruuduista entistä paremmin. Väritys on sopivan hillittyä, ellei lukuun oteta Texin kirkuvankeltaista paitaa.

Egmontin meneillään olevat yt-neuvottelut heittävät varjon tämänkin sarjan ylle. Muutokset sarjan eurooppalaisessa jakeluportaassa saattaa myös sekoittaa pakkaa. Kirjasarjan ensimmäiset osat ovat myyneet hyvin, ensimmäisestä osasta otetaan jo toista painosta, joten ehkäpä Tex-kirjasto ei ole ensimmäisenä Egmontin lakkautuslistalla.

Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist...

Winnetou ja Saksan länkkärimaakarit

Alkua Juri Nummelinin artikkelista, joka käsittelee Winnetou-elokuvia.  Karl Mayn teoksiin perustuvat lännenelokuvat olivat valtavan suosittuja 1960-luvulla, mutta kestävätkö ne enää katsomista?  Kirpputorilta tarttui käteen jokin aika sitten erikoisen oloinen DVD-boksi: saksalaisia Karl Mayn teoksiin perustuvia elokuvia, levyjä yhteensä kahdeksantoista. En ole koskaan lukenut Mayn kirjoja, ellen sitten niin nuorena etten muista sitä, mutta tiedän hänet tietenkin maineelta: saksalainen 1800-luvun lopun seikkailukirjailija, joka kirjoitti kaukomaille sijoittuvia teoksia käymättä niissä koskaan.  Boksissa oli kaikenlaisia eksoottisia seikkailuelokuvia, mutta eniten minua kiinnostivat Winnetou-lännenelokuvat, osittain myös siksi, että ne olivat ainoita, joissa oli tekstitys tai englanninkielinen dubbaus. Winnetoun tunsin 1970-luvulla julkaistusta sarjakuvasta, jota lueskelin pienenä muutamaan otteeseen. En muistaakseni pitänyt siitä suuremmin ja se olikin ehkä enemmän lajia ...

Ruudinsavu 1/2025: pääkirjoitus

  Taylor Sheridan 1883 Yellowstonen ja American Primevalin suosiosta Kuten olen usein ennenkin tällä palstalla sanonut, televisio ja suoratoisto ovat länkkärien paras turva tällä hetkellä. Tästä on Ruudinsavussa todisteena pitkä juttu käsikirjoittaja ja ohjaaja Taylor Sheridanin Villiin länteen ja nykylänteen liittyvistä elokuvista ja sarjoista, joihin hän on saanut vanhojen länkkärien tunnelmaa yhdistettynä nykyaikaisiin näkemyksiin. Yellowstone ja sen esisarjat 1883 ja 1923 ovat olleet monien perinteisten länkkärifanien suosiossa, mutta niissä näkyy myös kriittinen asenne suhteessa maskuliiniseen uhoon ja machoiluun. Sheridan on onnistunut tuplaamaan katsojaluvut kuvatessaan kovapintaisia cowboyta ikään kuin puolueettomasti: heitä voi samaan aikaan ihailla ja inhota. (Tosin Sheridan vaikuttaa Yellowstonen nelos- ja vitoskaudella kallistuneen ihailun puolelle, kun on itse ruvennut enenevässä määrin näyttelemään sarjassa ja esittelee lihaksiaan ja ratsastustaitojaan.) Yellowstone n...