Kirjailija Max Evansia käsittelevän artikkelin alkua:
Suomentamattomia länkkäriklassikoja 5:
Max Evans: The Hi Lo Country
Nykylänkkäri on ongelmallinen käsite. Länkkärin, westernin, lajityyppi on yleensä kytketty rajaseutuun, ja rajaseutu, frontier, on historiallisesti muuttuva. Enää rajaseutua ei ole, ole ollut pitkään aikaan. Kaikki on valloitettu. Monet länkkärithän kertovat siitä epämääräisestä tuskasta, joka syntyy, kun ei ole mitään valloitettavaa.
Mistä nykylänkkäri sitten voisi kertoa, jos se kertoo ajasta, jolloin rajaseutua ei enää ole?
Max Evansin tuotanto on yksi vastaus. Evansin kirjojen länkkäriluonnetta tuskin kukaan kiistää, ja hänen romaaneistaan tehdyt elokuvat luokitellaan käytännössä aina länkkäreiksi, vaikka niissä liikutaankin kirjoitusajassa tai aivan lähimenneisyydessä, Evansin tapauksessa 1930- ja 1940-luvuilla. Tällainen on esimerkiksi Evansin ehkä tunnetuin romaani, The Hi Lo Country, josta valmistui elokuva osana 1990-luvun länkkäribuumia. Siinä seurataan parin cowboyn elämää Texasissa toisen maailmansodan molemmin puolin. Cowboyt kieltäytyvät alistumasta työelämän muutoksiin, ratsastavat aina hevosilla ja viettävät vapaa-aikansa ryypäten ja tapellen.
Samanlainen oli myös Max Evans (1924-2020) itse. Hän totisesti eli elämän, josta syntyy kirjailija. Evansin isä oli perustanut läntiseen Texasiin Humble-nimisen kaupungin, jossa Evanskin syntyi. Hän oli laman lapsi ja hän joutui pienestä pitäen osallistumaan ruoan hankkimiseen (tsek elämäkerrasta lisää). Samalla hän oppi ratsastamaan jo hyvin nuorena.
Evans työskenteli rancheilla Texasissa 12-vuotiaasta alkaen, ja hänen opastajinaan oli miehiä, jotka olivat olleet cowboyna jo 1880-luvulla. Evansin teoksissa onkin vahva elävä yhteys alkuperäiseen Villiin länteen, ja ylipäätään karut, kurjatkin olot näkyvät niissä tuoreena ja elävänä kudoksena. Evans on itse sanonut, että lama-aika oli hyvää aikaa kasvaa, koska silloin piti todella tehdä kaikkensa, että jäi henkiin ja auttoi muitakin pysymään elossa.
Evans osallistui toiseen maailmansotaan Normandian maihinnoususta alkaen. Sodasta hän kertoo laajassa 1990-luvun romaanissaan Bluefeather Fellini. Myöhemmin hän elätti itseään myymällä maalaamiaan tauluja. Evans vaikuttaa olleen ekspressionistinen ja jossain määrin naivistinen cowboy-aiheiden tallentaja.
Itseoppinut Evans tosin onnistui myymään taulunsa pois ennen kuin hän tutustui toiseen taiteilijaan, potawatomi-intiaani Woody Crumboon. Tämä kehotti Evansia tekemään tauluistaan usean kappaleen printtejä, jolloin Evansin tulot tauluistaan kasvoivat. Evans hylkäsi kuvataiteen ryhtyessään kirjailijaksi, mutta hänen taulunsa tekevät edelleen kauppansa.
Myöhemmin Evans elätti itseään kaivamalla kultaa ja myymällä valtauksensa ja yrittämällä salakuljettaa kultaa Meksikosta. Lisäksi hän saattoi osallistua rodeokilpailuihin.
Evansin käsitys hauskanpidosta varsinkin nuorena oli hillitön ryyppäys, joka saattoi johtaa vaikkapa siihen, että hän hajotti ystävineen lähiasukkaiden postilaatikoita. Joistain kaupungeista, joissa Evans asui, hän joutui muuttamaan muiden asukkaiden painostuksesta. Ryyppäys on oleellinen osa Evansin romaaneja, varsinkin The Hi Lo Countrya, jossa ollaan baarissa tuon tuosta.
Lisäksi Evansin suvussa oli selvänäkijöitä, jotka olivat syntyperältään osittain intiaaneja, ja Max Evans muistelee hänestä kirjoitetussa elämäkerrassa, että hänelläkin oli selvänäön kyky, jota hän harjoitti parin vuoden ajan, mutta pyysi sitten maagisia voimia omaavaa tätiään ottamaan kyvyn pois. Hän ei muuten pystynyt keskittymään työhönsä. Selvänäkijät ja vastaavat hahmot myös esiintyvät taajaan Evansin kirjoissa, jotka muutoin ovat yleisilmeeltään realistisia.
Evans ystävystyi ohjaaja Sam Peckinpahin kanssa. He olivat selvästi sukulaissieluja: kummatkin haistattivat säännöille ja sopivaisuuksille pitkät ja nauttivat viinasta ja tappeluista. Evansin kerrotaan murtaneen Peckinpahin nilkan, vaikka hän yritti sanojensa mukaan murtaa ohjaajan niskaa.
Peckinpah ei saanut tuottajia kiinnostumaan ideastaan tehdä elokuva The Hi Lo Countrysta, mutta Evansin voi nähdä Balladi Cable Hoguesta -elokuvassa postivaunujen apukuskina. Evans oli käynyt ystävänsä elokuvan kuvauksissa eikä voinut vastustaa kiusausta, kun Peckinpah oli ehdottanut, että karun näköinen Evans voisi näyttäytyä kuvassa.
Kommentit
Lähetä kommentti