Ruudinsavussa julkaistiin myös Anssi Hynysen uusi käännös Fredrika Runebergin yli 150 vuotta vanhasta novellista "Intiaanivaimo", jota voi hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä suomalaisena länkkärinä. Tässä tarinan ja Runebergin esittelyä:
Ensimmäinen suomalainen lännentarina?
Ruudinsavussakin on välillä kirjoiteltu siitä, mikä on ollut ensimmäinen suomalainen Pohjois-Amerikkaan sijoittuva historiallinen ja fiktiivinen tarina. Aiemmin ensimmäiseksi lännentarinaksi arveltiin Suonion eli Kaarle Krohnin pientä kertomusta kirjasta Kuun tarinoita, jossa ollaan Amerikan sydänmailla "amerikkalaisessa farmissa".
Vielä vanhempi on kuitenkin kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin vaimona tunnettu, mutta myös oman mittavan tuotannon luonut Fredrika Runeberg, jonka tarina "Indianens qvinna" ilmestyi ensi kerran Litteraturblad-lehden numerossa 10/1857. Kirjoittajan nimimerkkinä oli -a -g eli ajan yleiseen tapaan nimien viimeiset kirjaimet. "Indianens qvinna" kuului sarjaan Teckningar och drömmar ja oli sen kuudes novelli. Vuonna 1861 novellit koottiin kirjaan, joka kantoi samaa nimeä kuin novellisarja.
Valikoima kirjasta ilmestyi suomeksi nimellä Kuvauksia ja unelmia vuonna 1900 Edlundin kustantamana. Suomentajana oli nimimerkkiä Ilta käyttänyt Elin Hagfors. Siinä novellin nimenä oli "Intiaanin nainen". Myöhemmin koko Teckningar och drömmar -kirja ilmestyi Tyyni Tuulion suomentamana vuonna 1982 nimellä Piirroksia ja unelmia, siinä novellilla on sama nimi kuin Hagforsin käännöksessä.
Varsinainen "länkkäri" siinä merkityksessä kuin sana on myöhemmin opittu tuntemaan Runebergin tarina ei missään nimessä ole. Se muistuttaa enemmänkin 1800-luvun alkupuolen romanttisia tarinoita, joissa alkuperäiskansojen kuvaukseen yhdistyy ajatus alkuperäisestä ihmisyydestä. Kovin syvälle tematiikkaan Runeberg ei tosin lyhyessä kuvauksessaan pääse. Vastaavia pittoreskejä tarinoita, joissa intiaanit ovat pääosassa, tehtiin vielä 1900-luvun alun elokuvissa ennen kuin John Fordin Rautahepo (ja myöhemmin vielä tehokkaammin saman ohjaajan Hyökkäys erämaassa) vakiinnutti mielikuvan pahaenteisistä ja alati hyökkäysvalmiista intiaaneista.
Runebergin esikuvia lienee ollut vaikkapa François-René de Chateaubriand (1768-1848), jonka intiaanitarinat Atala (1801, suom. 2003) ja René (1802, suom. 2006) ovat samantyyppisiä kauniita ja pittoreskeja kertomuksia viattomista luonnonkansojen edustajista, joiden luona eurooppalaisen sivilisaation musertama ihminen voi parantua. Ehkä tässä onkin syy siihen, että Runebergin novelli ei tunnu kovin syvälliseltä: siitä puuttuu romantiikan näkökulma, jossa intiaanien läheisempi suhde luontoon tekee heistä parempia ihmisiä kuin turmeltuneet eurooppalaiset.
Elin Hagforsin käännös löytyy vuonna 2009 ilmestyneestä näköispainoksesta (Lasipalatsi). Ruotsinkielisenä Teckningar och Drömmar löytyy netin Gutenberg-projektista ja Litteraturblad-lehdet Kansalliskirjaston Historiallisesta aikakauslehtikirjastosta. Ruudinsavua varten novellin on kääntänyt Anssi Hynynen.
Juri Nummelin
Ensimmäinen suomalainen lännentarina?
Ruudinsavussakin on välillä kirjoiteltu siitä, mikä on ollut ensimmäinen suomalainen Pohjois-Amerikkaan sijoittuva historiallinen ja fiktiivinen tarina. Aiemmin ensimmäiseksi lännentarinaksi arveltiin Suonion eli Kaarle Krohnin pientä kertomusta kirjasta Kuun tarinoita, jossa ollaan Amerikan sydänmailla "amerikkalaisessa farmissa".
Vielä vanhempi on kuitenkin kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin vaimona tunnettu, mutta myös oman mittavan tuotannon luonut Fredrika Runeberg, jonka tarina "Indianens qvinna" ilmestyi ensi kerran Litteraturblad-lehden numerossa 10/1857. Kirjoittajan nimimerkkinä oli -a -g eli ajan yleiseen tapaan nimien viimeiset kirjaimet. "Indianens qvinna" kuului sarjaan Teckningar och drömmar ja oli sen kuudes novelli. Vuonna 1861 novellit koottiin kirjaan, joka kantoi samaa nimeä kuin novellisarja.
Valikoima kirjasta ilmestyi suomeksi nimellä Kuvauksia ja unelmia vuonna 1900 Edlundin kustantamana. Suomentajana oli nimimerkkiä Ilta käyttänyt Elin Hagfors. Siinä novellin nimenä oli "Intiaanin nainen". Myöhemmin koko Teckningar och drömmar -kirja ilmestyi Tyyni Tuulion suomentamana vuonna 1982 nimellä Piirroksia ja unelmia, siinä novellilla on sama nimi kuin Hagforsin käännöksessä.
Varsinainen "länkkäri" siinä merkityksessä kuin sana on myöhemmin opittu tuntemaan Runebergin tarina ei missään nimessä ole. Se muistuttaa enemmänkin 1800-luvun alkupuolen romanttisia tarinoita, joissa alkuperäiskansojen kuvaukseen yhdistyy ajatus alkuperäisestä ihmisyydestä. Kovin syvälle tematiikkaan Runeberg ei tosin lyhyessä kuvauksessaan pääse. Vastaavia pittoreskejä tarinoita, joissa intiaanit ovat pääosassa, tehtiin vielä 1900-luvun alun elokuvissa ennen kuin John Fordin Rautahepo (ja myöhemmin vielä tehokkaammin saman ohjaajan Hyökkäys erämaassa) vakiinnutti mielikuvan pahaenteisistä ja alati hyökkäysvalmiista intiaaneista.
Runebergin esikuvia lienee ollut vaikkapa François-René de Chateaubriand (1768-1848), jonka intiaanitarinat Atala (1801, suom. 2003) ja René (1802, suom. 2006) ovat samantyyppisiä kauniita ja pittoreskeja kertomuksia viattomista luonnonkansojen edustajista, joiden luona eurooppalaisen sivilisaation musertama ihminen voi parantua. Ehkä tässä onkin syy siihen, että Runebergin novelli ei tunnu kovin syvälliseltä: siitä puuttuu romantiikan näkökulma, jossa intiaanien läheisempi suhde luontoon tekee heistä parempia ihmisiä kuin turmeltuneet eurooppalaiset.
Elin Hagforsin käännös löytyy vuonna 2009 ilmestyneestä näköispainoksesta (Lasipalatsi). Ruotsinkielisenä Teckningar och Drömmar löytyy netin Gutenberg-projektista ja Litteraturblad-lehdet Kansalliskirjaston Historiallisesta aikakauslehtikirjastosta. Ruudinsavua varten novellin on kääntänyt Anssi Hynynen.
Juri Nummelin
Kommentit
Lähetä kommentti